Yhteystiedot

Puhelin:
045 897 9229
Sähköposti: nordictraico@gmail.com

Eutanasia, kärsimys ja henkinen kehitys

Torstai 6.4.2017 klo 23:45 - Merja Sankelo

Keskustelu eutanasiasta ja sen laillistamisesta on aktivoitunut maassamme tämän kevään aikana. Eutanasialla tarkoitetaan joko aktiivista tai passiivista kuoleman nopeuttamista. Aktiivisessa eutanasiassa kuolemaa edistetään esimerkiksi irrottamalla vaikeasti sairas potilas hengityskoneesta tai antamalla potilalle lääkettä, joka aiheuttaa välittömästi kuoleman. Passiivinen eutanasia puolestaan tarkoittaa sitä, että jätetään käyttämättä jokin keino elämän ylläpitämiseksi; ei esimerkiksi kytketä vaikeasti sairasta lainkaan hengityskoneeseen tai jätetään hänet elvyttämättä kun sydän pysähtyy. Nyt vellova  keskustelu koskee nimenomaan aktiivista ja ihmisen omaan vapaaseen tahtoon perustuvaa eutanasiaa, joka on ollut laillista ja hyväksyttyä erityistilanteissa mm. Hollannissa jo 1990-luvulta alkaen. Monet vakavasti sairaat ovat viime vuosina hakeneet apua kärsimyksiinsä myös Sveitsistä, jossa aktiivinen eutanasia on mahdollista laillisesti järjestää tiettyjen ehtojen täyttyessä. 

Perusteluna aktiivisen eutanasian sallimiselle on mainittu mm. tilanteen toivottomuus (mm. elämän keinotekoinen ylläpitäminen, pitkäaikainen tajuttomuus, pitkäaikainen vuodepotilaana oleminen ja kivulias parantumaton syöpäsairaus), epäinhimilliset fyysiset kärsimykset ja ihmisen halu kuolla. Omassa aiemmassa tutkimuksessani eräs parantumatonta syöpää sairastava  henkilö totesi asiasta näin: "Kyllä mä hyväksyn sen jos on kovat kivut eikä mikään auta. Jos kuolema on lähellä ja jos ihminen joutuu makaamaan sängyssä eikä tiedä mistään mitään."

Eutanasian (tarkoitan tällä aktiivista eutanasiaa) vastustajat puolestaan ajattelevat, että ihmisellä ei ole oikeutta päättää omasta tai toisen ihmisen kuolemasta; tämä oikeus on vain Jumalalla eli maailmankaikkeuden korkeimmalla voimalla. Heidän mielestä eutanasia on tappamiseen ja murhaan rinnastettava asia. Eräs haastattelemani potilas totesi asiasta näin:" Ihmisen kädes ei oo toisen ihmisen elämä, koska se on mun mielestä Jumalan kädes." 

On myös sanottu, että jokaiselle ihmiselle on määrätty etukäteen hetki, jolloin elämä maanpäällä päättyy ja siksi kuolemaa ei pidä nopeuttaa. Tästä eräs potilas totesi näin:"Pitäisi sitä luonnonlain puolesta edes koko elämä olla. Kuolee sitten kun kuuluu kuolla."  Eutanasian vastustajat puhuvat mieluummin laadukkaasta ja hyvästä oireiden mukaisesta hoidosta ja sen kehittämisestä. He ovat tuoneet esille mm. nykyiset tehokkaat oireiden lievityskeinot, väärinkäytösten mahdollisuuden ja epävarmuuden tilanteen lopullisuudesta. Eräs eutanasiaa vastustava lääkäri totesi tutkimuksessani seuraavasti:"Ei me voida mennä siihen, että on tämmöset ja tämmöset kriteerit, että ihmisen saa tappaa. Ei kenenkään psyyke kestä sitä pitempään. Kaikki puhuu potilaasta, mutta siitä ei puhuta, siitä tunteet omaavasta ihmisestä, joka sen joutuu tekemään."

Eutanasiaa voidaan tarkastella myös henkiopin ja henkisen kehityksen näkökulmasta. Käännyin uteliaana tässä asiassa arkkienkeli Mikaelin puoleen ja tiedustelin hänen mielipidettään. Hän vastasi seuraavasti:"Jokainen on suunnitellut oman elämänsä pääkohdat ennen maanpäälle syntymistä. Useimmiten ja lähes aina, vakava sairaus on yksi koettelemus, jonka ihminen on itselleen opetuksena valinnut. Kärsimyksen opetus on siinä, että se auttaa ymmärtämään, mikä on ihmisen kädessä oleva asia ja mikä ei. Jumala haluaa aina hyvää kaikille, mutta joskus tarvitaan kärsimystä, että saavutetaan tuo hyvä." Kärsivä, kuoleman sairas ihminen kysyy harvoin itseltään, että mitä minun pitäisi tästä oppia ? Jos näin tehtäisiin muuttuisi kärsimys henkistä kasvua edistäväksi itsetutkiskeluksi. Arkkienkeli Mikael halusi vielä jatkaa:" Kuoleman hetki on jokaiselle etukäteen määrätty ja siihen ei saa maanpäällisin toimenpitein puuttua."

Arkkienkeli Mikael puhui vielä lisää:"Yleensä Jumala ei anna ihmiselle enempää kärsimystä kuin hän kestää. Ylisuuren kärsimyksen eli kivun keskelläkin ihmisestä pidetään huolta. Kuoleman kynnyksellä kärsimys onkin kiirastuli, jonka läpi olisi mentävä, jotta saavuttaa sen hyvän, jonka vuoksi tuo kärsimys on ihmiselle annettu. Eihän kukaan päivätajunnassaan halua kärsiä ja siksi halutaan tuota paljon puhuttua eutanasiaa eli kuoleman jouduttamista. Se on kuitenkin puuttumista Jumalallisiin suunnitelmiin ja on siksi vastoin Jumalallista tahtoa. Kun ihminen kuolee etuajassa, on siitä seurauksena, että kaikki kokemukset, jotka oli suunniteltu opetukseksi itselle ja muille eivät toteudu ja ne siirtyvät opittaviksi myöhemmin. Sen kummempaa rangaistusta siihen ei liity kenellekään. Kun ihminen sitten kuolee ja saapuu tänne toiseen ulottuvuuteen, hän yleensä ymmärtää, mitä on tehnyt ja harmittelee kun ei kestänyt loppuun asti."

Ihmisen tulisi siis kestää kärsimykset, joita joutuu kohtaamaan. On lohdullista ajatella, että kenellekään ei anneta enempää kärsimystä kuin hän kestää. Itselleni muistuu mieleen kovat kivut viimeisimmän synytyksen yhteydessä jo useita vuosia sitten. Taisin jossain vaiheessa ihan ääneen huutaa, että "Nyt mä kyllä kuolen tähän". Ja mitä tapahtui ?........ kivut loppuivat kuin seinään ja terve lapsi syntyi maailmaan juuri kun tuntui, että enää ei kestä. Kärsimykset unohtuivat saman tien.

On selvää, että kärsimyksen merkitystä oppimiselle ja henkiselle kasvulle ei tule kuitenkaan dramatisoida liikaa. Kyllä potilaiden hoidossa pitää aina huomioida terveydenhuollon keskeiset eettiset periaatteet eli ihmisarvon kunnioittaminen, elämän kunnioittaminen ja kuoleman hyväksyminen, hyvyyteen pyrkiminen, oikeudenmukaisuus, totuuden kertominen ja potilaan itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen. Yksilötasolla ei ole väärin hakea lievitystä kärsimykseen käytettävissä olevin keinoin.

Useimmat ihmiset kokevat kuoleman uhkana ja pelottavana asiana; varsinkin nuoret. Vanhana jo hyväksytään paremmin, että elämä on rajallista. Kärsimysten keskellä halu kuolla vahvistuu voimakkaasti; kuolema nähdään mahdollisuutena päästä eroon kärsimyksestä. Heti kun kärsimykset helpottavat, alkaa mieliala jälleen kohota ja elämä tuntuu hyvältä. Tämä tuo epävarmuutta tilanteen pysyvyyteen tai lopullisuuteen kärsimyksen ja kuoleman suhteen. On ehkä parempi hyväksyä ja alistua siihen, että kuolema tulee silloin, kun näin on määrätty ja sovittu eikä yhtään aikaisemmin eikä myöhemmin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eutanasia, kärsimys, kuolema, henkinen kehitys

Elämä kuoleman jälkeen on täynnä rauhaa, rakkautta ja kauneutta

Perjantai 23.10.2015 klo 11:39 - Merja Sankelo

On paljon ihmisiä, jotka uskovat sielun ikuisuuteen ja kuoleman jälkeiseen elämään. Selvitin 1990-luvulla haastattelujen avulla potilaiden, omaisten sekä hoitohenkilökunnan käsityksiä ja uskomuksia kuolemasta. Tutkimukseen osallistui 32 henkilöä. Ilmeni, että usko kuoleman jälkeiseen elämään kytkeytyi uskoon Jumalan tai muun korkeamman voiman olemassaolosta. Henkilöt, jotka uskoivat elämään kuoleman jälkeen ajattelivat, että sielu jatkaa elämäänsä kun fyysinen ruumis lakkaa toimimasta. Puolet haastatelluista ajatteli, että ihmisen sielu irtoaa heti ruumiista kun kuolema on tapahtunut. Muilla ei ollut tarkkaa käsitystä siitä, koska irtoaminen tapahtuu. Monikaan ei osannut sanoa minne sielu menee kuoleman jälkeen. He totesivat vain, että sielu menee jonnekin, muualle, ylöspäin, parempaan olotilaan tai uuteen ulottuvuuteen. Neljännes ajatteli, että sielu menee taivaaseen. Kuoleman jälkeisen elämän kuvaileminen oli lähes mahdoton tehtävä haastateltaville. Joku arveli, että sitten ei ole kipuja, kärsimyksiä eikä murheita. Esille tuotiin myös hyvä olo, onnellisuus, lepo ja rauha sekä nykyistä parempi olotila, johon liittyi maanpäällä olevien elämän seuraaminen. Vain yksi toi esille, että kuoleman jälkeiseen elämään liittyi toimintaa ja tekemistä. Puolet kuoleman jälkeiseen elämään uskovista ajatteli, että he tapaavat kuoleman jälkeen jo aiemmin kuolleita henkilöitä ja omaisia. Sielun uudelleen syntymiseen eli reinkarnaatioon uskoi kuusi henkilöä. Kuoleman jälkeinen aika on siis iso arvoitus ihmiskunnalle.

Jotain tietoa ja kuvauksia  kuoleman jälkeisestä elämästä on kuitenkin olemassa, joka on saatu maanpäältä kuoleman kautta toiseen ulottuvuuteen siirtyneiltä hengiltä meedioiden välityksellä. Välitetyn tiedon perusteella ympäristö toisessa ulottuvuudessa muistuttaa fyysisiä puitteita maanpäällä, mutta on paljon kauniimpi. Eräs suomalaisena elänyt henki on todennut viestissään mm. näin: "Tänne tulevat hämmästyvät värejä, rauhaa ja kauneutta, jota ei voi maallisin sanoin kuvata. Harmonia ja rakkauden ilmapiiri on täällä käsin kosketeltavaa."

Eräs toinen henki, joka on elänyt viimeisimmän inkarnaationsa Brasiliassa, on kuvaillut ympäristöään tuonpuoleisessa seuraavasti:"Maisema edessäni on ylevän kaunis. Metsä on täydessä kukassa ja tuoksuu raikkaalle. Kaikki on ainutlaatuista värien ja pehmeän valon lahjaa. Suuri joki kiemurtelee verkkaisesti sinisiä kukkia kasvavien rehevien ruohopenkereiden välistä. Vesi virtaa niin rauhallisesti ja kristallin kirkkaana. Leveät polut kulkevat vihreän maiseman läpi. Lehtipuita on istutettu säännöllisin välein. Ne tarjoavat suojaa auringolta. Eri muotoisiksi tehdyt penkit kutsuvat lepäämään. Linnut lentävät taivaalla ja kotieläimiä on tiheälehtisten puiden joukossa. Täällä on hedelmätarhoja ja ihastuttavia puutarhoja. Erilaiset ruusut kukkivat siellä täällä koristaen viheriöitä. Näen viehättäviä monimuotoisia rakennuksia tuolla vähän kauempana. Kaikki alueet ovat huolellisesti hoidettuja."

On myös kerrottu, että kuoleman jälkeisessä olotilassa henget työskentelevät, opiskelevat, opettavat ja myös vain oleilevat. Kaikelle toiminnalle on olemassa hallinnolliset rakenteet ja vastuutahot. Työnteko liittyy myös mm. elämän ylläpitämiseen, ravintoon, vaatetukseen ja asumiseen. Jokainen saa palvelutehtäviä  kykyjensä ja kehitystarpeidensa mukaisesti.Opiskelu voi koskea mm. nöyryyden ja kiitollisuuden omaksumista, taiteista nauttimista, tunteiden osoittamisen taidon kehittämistä ja kauneuden tajun avartamista. Jotkut opiskelevat lääkeyrttien kasvattamista.On myös mahdollista jatkaa niiden kykyjen ja taitojen kehittämistä, joiden oppiminen jäi kesken maanpäällä ollessa. Esimerkiksi säveltäjä voi jatkaa säveltämistä ja kirjailija kirjojen kirjoittamista jos näin haluaa. Edistyneemmät opettavat ja ohjaavat muita; itsellä oleva tieto ja osaaminen halutaan jakaa kollektiivisesti. Kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen sekä omaan haluun ja motivaatioon. Mitään pakkoa ei ole. Jos on epävarma mikä olisi paras tapa kehittää itseään, voi saada neuvoja "ohjaajilta". Yksinäisyttä ei tunneta. Henget elävät normaalin päivärytmin mukaisesti eli heräävät aamulla, syövät aamupalaa ja lähtevät sitten päivän toimintoihinsa. Osa vain lepäilee. Vapaa-aikana tehdään samoja asioita kuin maanpäällä. Illalla voidaan ihailla mm. kaunista kuutamoa ja yöksi käydään nukkumaan.

Oltuaan aikansa toisessa ulottuvuudessa ja sen astraalitasolla, alkaa henki tuntea tarvetta uuteen inkarnaatioon maanpäällä. Inkarnoitumisen myötä henki saa mahdollisuuden oppia asioita, joita ei voi oppia missään muualla maailmankaikkeudessa. Ainoastaan maanpäällä on mahdollisuus tuntea mm. naisen ja miehen välinen rakkaus, vain ruumis sairastuu ja kokee kipua sekä tuskaa, vain ihmisenä joutuu opettelemaan tunteiden (pelko, kateus, epäluulo, mustasukkaisuus, viha) hillintää. Henki suunnittelee etukäteen yhdessä ohjaajiensa kanssa tulevan elämän oppimisen päähaasteet ja "oppimisympäristön" sekä valitsee fyysisen kehon, johon haluaa inkarnoitua. Henki siirtyy valitsemaansa kehoon lapsen syntymän hetkellä. Kuka ajattelee, puhuu ja tekee vain hyvää ? Tällaisen ihmisen ja sielun ei tarvitse enää tulla takaisin maanpäälle kuolemansa jälkeen. Kun tällainen sielu palaa toiseen ulottuvuuteen, voi hän jatkaa matkaa suoraan astraalitasolta ylempiin sfääreihin ellei sitten halua ensin toimia henkioppaana maanpäällä oleville.

1 kommentti . Avainsanat: maanpäällinen elämä, kuolema, toinen ulottuvuus

Kuolema-olotilan muutos ja uuden elämän alku ?

Keskiviikko 21.10.2015 klo 21:14 - Merja Sankelo

Kautta aikojen on ihmisten mieliä askarruttanut kuolemaa koskevat kysymykset. Tietoa siitä, mitä kuolemisen aikana tapahtuu, on saatu mm. kuolemanrajakokemuksen kokeneiden ihmisten  kertomuksista. Kuolemanrajakokemuksella tarkoitetaan koettua kliinistä lyhytaikaista kuolemaa esimerkiksi sydänpysähdyksen tai syvän, eri syistä johtuvan tajuttomuuden yhteydessä. Tähän mennessä on tutkittu jo tuhansien ihmisten rajakokemuksia eri tutkijoiden toimesta. Kokemuksia yhdistää seuraavat tekijät:ruumiista poistuminen,aistikokemuksen vahvistuminen, voimakkaat myönteiset tunteet ja vaikutelmat ja tunnelin läpi kulkeminen, säteilevän valon kohtaaminen, kuolleiden omaisten, ystävien tai mystisten olentojen kohtaaminen, tunne ajan ja paikan muuttumisesta, elämäntapahtumien kertaus, taivaallisen todellisuuden ja rakkauden kohtaaminen, erityisen tiedon vastaaottaminen ja siitä oppiminen, rajan ja esteen kohtaaminen (portti), ruumiiseen paluu ja jälkivaikutukset. Nämä kokemukset antavat vahvistusta ajatukselle, että kuolema ei ole kaiken loppu.

Myös kuoleman jälkeisessä toisessa todellisuudessa olevat henget eli sielut ovat välittäneet tietoa maanpäälle siitä, mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman hetkellä. Viestejä ovat vastaanottaneet meedioiksi kutsutut henkilöt. Meedio pystyy olemaan yhteydessä henkimaailmaan ja kommunikoimaan siellä olevien kanssa. Niiden mukaan kuoleman prosessissa sielu vapautuu fyysisen kehon kahleista ja vaivoista, kulkee eräänlaisen kuilun ja sen päässä olevan portin läpi toiseen ulottuvuuteen ja sen astraalitasolle, jossa jatkaa olemassaoloaan energiakehona. Kuilun suulla ja portin jälkeen on vartijahenkiä suorittamassa erilaisia valvonta-ja ohjaustehtäviä.

Olemassa olevan tiedon mukaan ihmisen persoonallisuus, tiedot, kokemukset, tunteet ja opitut asiat säilyvät kuoleman jälkeen. Myös kaikki aistit toimivat ja ne ovat aiempaa herkempiä ja voimakkaampia. Jokainen näyttää ulospäin hyvältä ja terveeltä. Viimeisimmän inkarnaation (elämän) aikainen sukupuoli katoaa eli sielusta tulee sukupuoleton ja kaikki rakkaus on henkistä. Hengeksi muuttunut sielu saa jälleen käyttöönsä koko kollektiivisen tietoutensa, joka on ollut piilossa maanpäällisen elämän ajan. Tämä tarkoittaa, että hän muistaa kaiken aikaisemmasta elämästään (eletyt elämät maanpäällä ja niiden väliset ajat toisessa ulottuvuudessa). Henki liikkuu ajatuksen voimalla. Pelkkä toive ja tahto riittää viemään haluttuun päämäärään. Maallista aikakäsitystä ei tunneta. Henget keskustelevat ja viestivät lähettämällä toisilleen ajatuksia ja vastaanottamalla niitä; sanallista kommunikaatiota ei ole. Halu auttaa ja kehittyä hyväksi ja ajatuksiltaan puhtaaksi rakkaudelliseksi hengeksi tulee keskeiseksi asiaksi.

Toisessa ulottuvuudessa sielu hakeutuu omaan kollektiiviinsa eli yhteisöönsä. Rakkauden siteet sitovat henget yhteen niin, että he saavat olla yhdessä jos näin haluavat. Elämä on täysipainoisempaa kuin maanpäällä, koska se on henkisesti korkeatasoisempaa ja vailla materian kahleita ja rajoituksia. Jokainen voi luoda oman todellisuutensa maanpäällä ja myös toisessa ulottuvuudessa, mutta suuremmalla viisaudella ja ymmärryksellä.

Eletyn elämän läpikäynti eli tilinteko on yksi asia, joka on edessä kun siirtyy maanpäältä henkimaailmaan. Elämä lapsuudesta asti kulkee filminauhan tavoin silmien ohi. Saavutukset ja erehdykset, epäonnistumiset ja onnistumiset käydään läpi. Helvetti on henkinen ahdistustila, jossa ihminen on huomatessaan kuinka paljon pahaa hän on aiheuttanut toisille maanpäällisen elämänsä aikana (itsekkyys, kärsimykset, välinpitämättömyys, viha). Läsnä oleva valo-olento ei tuomitse, vaan auttaa rakastaen kestämään tämän totuuden hetken. Elämänlakien pääteema on " Mitä kylvät sitä niität ja minkä teet muille, se tapahtuu sinulle" (Karman laki). Tätä ei päästä karkuun tilinteon hetkelläkään. Kaikki aiheutettu paha on sovitettava. Jos on jäänyt karmalle velkaa on hyvitys tehtävä tulevien inkarnaatioiden aikana.

Monen toiselle tasolle siirtyneen suurin suru on, ettei ihmisenä oppinut ymmärtämään veljeyttä ja ettei rakastanut lähimmäistään niinkuin itseään. Monet katuvat sitä, että uhrasivat liian paljon aikaa työn tekemiselle sen sijaan, että olisivat nauttineet elämästä ja olleet enemmän läheisten ja ystävien kanssa. Katumusta aiheuttaa myös se, jos on elinaikana kokenut vastuullisuutta vain oman perheen ja suvun osalta eikä niinkään koko ihmiskuntaa ja maapalloa kohtaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuolema, muutos, toinen todellisuus

Saattohoidossa on paljon kehitettävää maassamme

Maanantai 13.1.2014 klo 10:25 - Merja Sankelo

Saattohoidolla tarkoitetaan parantumattomasti sairaan hoitoa ennen lähestyvää kuolemaa. Voisi ajatella, että jokainen maamme kansalainen on oikeutettu parhaaseen mahdolliseen hoitoon ennen kuolemaa. Näin ei kuitenkaan aina ole.Kuoleman kynnyksellä ihminen on muiden armoilla hoitonsa ja kohtelunsa suhteen.Heikon kuntonsa vuoksi kuolevalla ei useinkaan ole voimia vaatimusten tai valitusten esittämiseen. Olisiko tässä syy siihen, että hoidon laadusta on heidän kohdallaan helppo tinkiä ? Hoidon laadusta valittavat lähinnä omaiset, jotka surullisina ja ahdistuneina liian usein joutuvat toteamaan puutteita rakkaan läheisensä hoidossa. Itsekin jouduin muutamia vuosia sitten ihmetystä herättävän tilanteen eteen käydessäni tapaamassa erästä sukulaista, jolla oli suoliston alueen syöpä ja joka oli hoidettavana oman kotipaikkakuntansa terveyskeskuksen vuodeosastolla. Hänet oli sijoitettu kahden hengen huoneeseen, jonne astuessani löysin hänet nelinkontin vuoteella kasvot patjaan päin. Hän huokaili ja läähätti yhtenään, oli ahdistunut ja levoton. Tuskin pystyimme mitään keskenämme puhumaan hänen kipujensa vuoksi. Onneksi tilanne saatiin hallintaan myöhemmin.   

Arvostetun The Economist-lehden tutkimusyksikkö julkaisi vuonna 2010 tulokset saattohoidon laatua koskevasta vertailututkimuksesta, jossa oli mukana 40 maata. Hoidon laatua arvioitiin 27 indikaattorin avulla. Tietoja hankittiin tilastoista ja haastatteluilla. Laadukkainta elämän loppuvaiheen hoito oli Iso-Britanniassa ja Australiassa. Suomi sijoittui arvioinnissa vasta 28.sijalle.

Nykyisen saattohoidon ideaalimalli luotiin Iso-Britanniassa jo 1960-luvulla. Siitä lähtien maassa on tehty systemaattista työtä saattohoidon laadun varmistamiseksi. Vuonna 2004 maassa käynnistyi saattohoitoa ohjaava kansallinen ohjelma, joka laajeni saattohoitoa koskevaksi strategiaksi vuonna 2008. Strategiaan sisältyy suositukset seuraavien työkalujen käytöstä saattohoidossa: Gold Standard Framework (Hoidon laadun kehittämisohjelma+akkreditointi), Liverpool Care Pathway (hoitomalli 2-4 viimeiselle elinpäivälle) ja Advanced care planning (keskustelu ja dokumentointi hoidosta tulevaisuudessa = hoitotahto). Ne ovat jo laajasti käytössä Iso-Britanniassa.

Saattohoidon laatua koskevat puutteet maassamme ovat moninaisia. Hoidon toteutusta hankaloittaa hoito useissa erilaisissa hoitopaikoissa. Lisäksi hoitoa vaikeuttaa ennakkoluulot vahvoja kipulääkkeitä kohtaan ja siitä johtuva liian vähäinen ja liian myöhään aloitettu käyttö, puutteet kivun arvioinnissa ja seurannassa, eri ammattiryhmien välinen heikko yhteistyö, hoitoa koskevien yhteisesti sovittujen käytäntöjen puuttuminen hoitoyksiköistä sekä liian yksipuoliset oireiden lievitysmenetelmät. Vain kolmannes terveyskeskuksista pystyy tarjoamaan yhden hengen huoneen kuolevalle, joka parhaiten mahdollistaa läheisten läsnöolon, joka on kuolevalle tärkeä henkinen tuki. Koulutusta saattohoidosta on edelleen tarjolla liian vähän. Laadukkainta kuolevien hoito on maamme neljässä saattohoitokodissa, ja niiden käytännöistä onkin terveyskeskuksilla, keskussairaaloilla ja muilla hoitoyksiköillä paljon opittavaa jos haluavat saattohoitoa kehittää nykyistä paremmaksi.

Puutteet saattohoidon laadussa ovat enemmän järjestelmästä ja vastuutahojen päätöksenteosta ja toiminnasta johtuvia. Yksittäiset hoitajat ja lääkärit tekevät parhaansa potilaiden hyväksi. Toisaalta jokainen saattohoitoon osallistuva voisi olla aloitteentekijä uudistuksille, jotka parantaisivat kuolevan potilaan hoidon laatua.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuolema, hoito, laatu

Käsitykset elämästä, ihmisestä ja maailmankaikkeudesta ovat läsnä läheisen kuolemasta johtuvassa surussa

Maanantai 26.11.2012 klo 8:56 - Merja Sankelo

Kuolema pysäyttää ja varsinkin silloin kun se kohtaa omaa elämää ja lähipiiriä. Tuskallisinta kuolemassa on se, että joutuu eroamaan itselle rakkaasta ihmisestä. Surukokemukseen vaikuttaa väistämättä käsitykset elämästä yleensä. Kun ihminen uskoo, että elämä on ainutkertainen matka maan päällä, joka päättyy kuolemaan ja jonka jälkeen ei ole mitään elämää, on ero rakkaasta läheisestä erittäin raskas kokemus, koska ero koetaan lopullisena.Suurin osa suomalaisista uskoo evankelisluterilaisen kirkon mukaisesti, että elämä on ainutkertainen matka maan päällä, jota seuraa ikuinen elämä tuonpuoleisessa, mutta vasta ns. ylösnousemuksen jälkeen. Tämä käsitys antaa toivoa kuolleen läheisen jälleen näkemisestä ja tuo lohtua surijalle;ero on vain väliaikainen. Pieni osa suomalaisista ajattelee, että elämä maanpäällä on yksi ajanjakso ikuisen minän eli sielun tai hengen kehitysprosessissa. Tähän sisältyy näkemys uudelleen syntymisen mahdollisuudesta eli reinkarnaatiosta, johon uskovat mm. spiritualistit ja buddhalaiset. Tällainen usko helpottaa surua, koska mukana on toivo mahdollisesta jälleen näkemisestä ja elämän jatkumisesta.

Surukokemuksessa on läsnä myös käsitys ihmisestä. Yleisesti ajatellaan, että ihminen on muista erillinen fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen, hengellinen ja älyllinen kokonaisuus, jolla on tietoinen mieli ja alitajunta. Osa uskoo myös edellä mainitun sielun olemassaoloon. On myös ihmisiä, jotka näkevät, että ihminen koostuu fyysisestä kehosta ja henkikehosta eli energioista (eetteri-,astraali-, mentaali-ja kausaalikeho) sekä energiakeskuksista ja energiakanavista, joiden välityksellä ihminen on yhteydessä maailmankaikkeudessa vallitsevaan energiaan. Tämän ajattelun mukaan henkikeho on yhtä kuin ikuinen sielu. Niillä, jotka uskovat sielun olemassaoloon, on erilaisia käsityksiä siitä, koska sielu kuoleman yhteydessä irtoaa ruumiista. Osa uskoo, että sielu irtoaa kehosta heti kuoleman tapahduttua ja muut, että joskus myöhemmin. Usko sielun irtoamiseen ruumiista heti kuoleman hetkellä helpottaa surevien ratkaisuja "ruumiin käsittelystä" kuoleman jälkeen; polttohautauksesta ja elinten luovutuksesta päättäminen on helpompaa.

Edellä oleviin käsityksiin kytkeytyy näkemykset maailmankaikkeudesta. Osa ihmisistä uskoo, että on olemassa vain fyysinen maailma, jossa ihminen elää. Monet uskovat, että on olemassa fyysinen maailma ja siitä erillään oleva rinnakkainen maailma, jota myös toiseksi ulottuvuudeksi, taivaaksi ja henkimaailmaksi kutsutaan, ja jonne ihmisen sielu siirtyy kun elämä maan päällä päättyy. On myös niitä, jotka uskovat, että fyysisen maailman ja henkimaailman "asukkaiden" välillä voi olla kommunikaatiota eli vuorovaikutusta. Tämä tarkoittaa kuoleman yhteydessä mm. sitä, että läheisen kanssa voidaan jatkaa yhteydenpitoa, vaikka häntä ei enää pystytä fyysisin silmin näkemään.

Surukokemukseen vaikuttaa tieto, jonka ihminen on elämänsä aikana omaksunut. Tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus ja siinä erotetaan mm. tieteellinen tieto ja arkitieto. Tieteellinen tieto on tutkimukseen perustuvaa ja arkitieto voidaan jakaa kokemustietoon, uskomustietoon ja intuitiotietoon. Omaksuttu tieto vaikuttaa siihen, miten kuolema ja suru koetaan ja miten siitä selviydytään. Jos ihminen esim. uskoo, että elämässä on kaikki sattumaa,on kuolemakin sattuma, joka ehkä olisi voitu välttää jos olisi toimittu toisin. Tästä seuraa runsaasti erilaista spekulaatiota kuoleman jälkeen. Jos henkilö puolestaan uskoo, että jokaisen kuoleman hetki on ennalta määrätty, niin kuolemaan suhtautuminen on tyynempää, koska on tapahtunut "niinkuin on tarkoitettukin".

Läheisen kuolema merkitsee paitsi eroa  niin myös muutoksia omassa elämässä. Menetyksestä aiheutuvien ajatusten, reaktioiden ja tunteiden kokonaisuutta kutsutaan suruksi, joka on luonteeltaan yksilöllinen muutos-ja sopeutumisprosessi elämässä. Ontologisten ja eksistentiaalisten käsityksen lisäksi surun kokemiseen ja siitä selviytymiseen vaikuttaa useat muut tekijät.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: suru, kuolema, käsitykset, kokemukset